Esko Jalkanen
Esko Jalkanen (05.06.1921-05.08.2007) sai keski-iässä kyvyn tarkastella todellisuutta yliaistillisin keinoin. Tämä pakotti hänet vuosien saatossa kertomaan havainnoistaan ja näkemyksistään myös muille. Esko Jalkanen oli metsänhoitaja, kauppapuutarhuri, luonnontutkija ja mystikko.
Mutta miten kaikki aikanaan sai alkunsa?
Lievestuoreella asunutta Esko Jalkasta ohjasi koko hänen elämänsä ajan suuri rakkaus luontoa kohtaan. Huoli luonnon puolesta – erityisesti teknisen ja taloudellisen kehityksen seurauksena – oli aiheellinen. ”Vieläkö lisää myrkkyä, kasvinsuojeluaineita tai keinolannoitteita?” pohti Jalkanen kirjoissaan jo 1980-luvulla. Samalla hän antoi metsätalouden, maanviljelyn ja puutarhatuotannon monimutkaisiin ongelmiin ratkaisumalleja, jotka toimivat luonnon omilla ehdoilla.
Syvä huoli ihmiskuntaa ja koko maapalloa koettelevista ongelmista sai kuitenkin vuosien kuluessa yhä suuremman merkityksen Jalkasen tutkimustoiminnassa. Hän sanookin kirjassaan: ”Uutisvälineet ovat päivittäin täynnä selostuksia onnettomuuksista. Huolenaiheita on niin paljon, että ihmiset väsyvät ja turtuvat niihin. Uutiskynnystä eivät enää ylitä tiedot aavikoitumisesta, sademetsien tuhoamisesta, eri puolilla maapalloa tapahtuvista metsäkuolemista, järvien ja merien myrkyttymisestä, lääketieteen voimattomuudesta syöpää tai viruksia vastaan tai ihmisten kasvavasta aggressiivisuudesta, joka johtaa sotiin ja väkivaltaan. Luettelo on loputon. Saako siis kaikki mennä menojaan? Tämän kehityksen lopputulosta uskaltaa tuskin ajatella. Mutta sittenkin on toivoa.”
Yli viisikymmentä vuotta sitten Esko Jalkanen perusti oman kauppapuutarhan. Tällöin elämäntyö keskittyi puutarhanviljelyyn. Erittäin tärkeänä apuna oli kemian diplomi-insinööriksi valmistunut Pirkko-vaimo. Yhdessä kehiteltiin lannoitteet ja testattiin kasvien kasvatus vesiviljelyssä jo 1950-luvulla. On aika vähän viljelykasveja, joita Jalkanen ei olisi kokeillut tai viljellyt. Vihanneksista siirryttiin kukkiin vaiheittain, ja välillä kasvihuoneet täyttyivät metsäpuidenkin taimista.
Kaupallisen viljelyn ohella Jalkanen oli loputtoman kiinnostunut kasvin kasvuun liittyvistä asioista. Hänelle eivät riittäneet tavalliset selitykset ja syyt. Puutarhan siirryttyä seuraavalle sukupolvelle vuonna 1983 jäi Jalkaselle enemmän aikaa luonnon vähemmän tunnettujen asioiden tutkimiseen. Uutta syvyyttä kasvien tutkimiseen antoi varputaito, jonka saloihin hänet tutustutti maanviljelysneuvos, kansanedustaja Mauno Pohjonen jo 1960-luvulla. Varputaito syveni myöhemmin Tapio Kaitaharjun opastamilla Lapin matkoilla. Näin avautui uusi ulottuvuus yliaistilliseen maailmaan. Varputaidon avulla sellaiset käsitteet kuin maasäteily, bioenergia ja värähtely saivat uutta sisältöä. Samalla löytyi luonnonmukaisia keinoja ihmisten, eläinten ja kasvikunnan vaurioituneen suojaus- ja säätelyjärjestelmän korjaamiseksi.
Jalkanen suhtautui varvun käyttöön kunnioittavasti ja sanoi: ”Varpua voi käyttää moneen muuhunkin tarkoitukseen kuin maasäteilyn etsimiseen. Se soveltuu ylipäänsä yliaistillisten kohteiden havaitsemiseen, kunhan sille annetaan tehtävä. Harjoittelemalla varvun käyttöä pystyy hyvinkin vaativiin suorituksiin. Toiminnan tavoitteen tulee olla aina moraalisesti hyväksyttävä, kuten luonnon auttaminen tai tutkiminen. Muussa tapauksessa tulokset voivat olla harhaanjohtavia. Varpu on kuitenkin vain apuväline, jonka kokenut tutkija voi jättää syrjään, sillä vastauksia voi saada suoraan myös ajatuksissaan esittämäänsä kysymykseen. Varpu on yleensä elävästä puusta leikattu latvan tai kahden oksan muodostama notkea haarukka, jonka haarojen pituus on 40-60 senttimetriä. Suomessa tilapäinen varpu leikataan usein pajusta. Varpu voidaan valmistaa myös metallilangasta.”
Esko Jalkanen piti vuosien saatossa lukuisia kursseja tutkimistaan asioista sekä kotimaassa että ulkomailla. Jalkanen nimesi elokuussa 1999 työnsä jatkajaksi terveydenhuollon maisteri Tiina Lindholmin, jonka hän koulutti kurssien vetäjäksi. Tällöin Jalkaselle vapautui enemmän aikaa tärkeään tutkimustyöhön. Aktiivinen tutkimustyö ja laaja kirjallinen tuotanto toivat jatkuvasti runsaasti yliaistillista tietoa kaikesta näkymättömästä maailmasta. Jalkasen koko elämäntyö, yli 1.500 tutkimusta, julkaistiin Tiina Lindholmin kokoamana vuonna 2006 kolmiosaisena suurteoksena UUSI AJATUS LÖYTYY LUONNOSTA – Käsikirja luonnon salaisista voimista ja niiden käytöstä. Samaan kirjasarjaan kuuluva teos Kuntouttajan käsikirja ja hakemistot valmistui kesällä 2007, johon on koottu Jalkasen ja Lindholmin yhteistyönä kaikki tärkeimmät auttamisohjeet.
Jalkanen oli aina valmis kuntouttamaan apua tarvitsevia henkilöitä tai eläimiä. Kuntouttaminen merkitsi, että kohteen häiriöt ensin poistettiin (esim. haitallinen maasäteily, paha silmä, kummitus tai maakirous) ja tämän jälkeen kohteelle välitettiin positiivista energiaa, jolloin kaikinpuolinen harmonia oli mahdollista.
Jalkasen elämäntyö jatkuu hänen nimeään kantavassa yhdistyksessä; Esko Jalkanen – Luonnonvoimat Yhdistys ry:ssä. Yhdistyksen jäsenet, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, auttavat Jalkasen oppien mukaan – maksutta – kuten hän itsekin teki vuosikymmenet. Myös henkilökohtaisia, omiin monimutkaisiin ongelmiin paneutuvia maksullisia erityispalveluja löytyy nykyään (esim. Mittauspalvelu, Kummituspalvelu ja Pika-apu), mutta auttaminen on niissäkin edelleen maksutonta, vaikka henkilökohtaisesta ajankäytöstä ja erityistutkimuksista peritäänkin pieni maksu.
Auttamisen tie on avoinna kaikille henkisistä asioista kiinnostuneille. Riittää, kun etsijällä on vain suuri rakkaus luontoa ja sen säilymistä kohtaan sekä halu auttaa. Kaikki muu selviää matkan varrella, kunhan vain alkuun pääsee. Nyt kaikki rohkeasti mukaan!
Ajan ja paikan rajoitukset katoavat, uusi laajempi maailmankuva avautuu ja tietoisuus, että jotain voidaan tehdä ihmiskunnan ja maapallon hyväksi, antaa uutta toivoa nykyiselle sukupolvelle ajatellen tulevia sukupolvia. Uusi ajatus on mahdollista löytää luonnosta ja sen kautta suuren suomalaisen luonnontutkijan ja mystikon Esko Jalkasen käytännön ohjeita seuraamalla.
Sota muutti metsänhoitajan elämän
HELSINGIN SANOMAT kesäkuun 4. päivänä 2001 / Timo Siukonen
Esko Jalkanen, 80
Esko Jalkanen syntyi kesäkuun 5. päivänä 1921 Laukaan Lievestuoreella (korj. Tampereella, jonne Lievestuoreelta hänen äitinsä meni hänet synnyttämään oman äitinsä luokse). Hän kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta, valmistui metsänhoitajaksi Helsingissä ja toimi eri tehtävissä metsäteollisuudessa, kunnes perusti 1954 oman kauppapuutarhan. Hän perusti kemistivaimonsa kanssa koeviljelyksiä ja -laboratorion sekä perehtyi biologiseen viljelyyn erilaisissa kasvuoloissa. Jalkanen kuului valtakunnallisten Kauppapuutarhaliiton ja Puutarhakunnan johtokuntiin sekä toimi 1965-1985 Laukaan kunnan ja seurakunnan luottamustehtävissä. Jalkanen on kirjoittanut 12 kirjaa luonnon näkyvistä ja näkymättömistä voimista sekä yli sata metsän ja kasvien hoitoon liittyvää artikkelia. Esko Jalkanen on ollut perustamassa nimeään kantavaa säätiötä ja yhdistystä, joiden kautta johdetaan ja rahoitetaan luonnon salaisten voimien tutkimusta ja koulutusta. Syntymäpäivänään Jalkanen on matkoilla. Vastaanotto on 9. kesäkuuta kello 13-16 kotona.
Sota muutti metsänhoitajan elämän
Esko Jalkasen kädet viuhtovat kuin tuulimyllyt. Ei haittaa, vaikka olkapäitä jomottaa, asia on niin tärkeä. Muistammeko metsänhoitaja Esko Jalkasen? Hän on mies, joka vuosikymmenet sitten opetti suomalaiset kasvattamaan korvasieniä soran ja sanomalehtinipun avulla, neuvoi käyttämään merisuolaa teollisesti valmistettujen suolojen sijaan ja suositti kasvinviljelijöitä käyttämään kalia typen sijasta. ”Kaksikymmentä vuotta olen ollut eläkkeellä, mutta vielä teen töitä joka päivä”, 80-vuotias entinen kauppapuutarhuri sanoo vanhan kotitilansa päärakennuksessa Lievestuoreella. Yhä vielä Jalkasessa on opettajan vikaa. Aiheet vain ovat muuttuneet. Kasvien fysiologia on jäänyt taka-alalle. Nyt hän puhuu ihmisen ja ihmiskunnan hyvinvoinnin puolesta. Jalkanen auttaa hengen voimalla ja komentaa: ”Paha rysään ja hyllylle!”
Kesällä 1944 jatkosodan loppuvaiheessa Jalkanen toimi tykistöpatterin tulenjohtajana. Talin-Ihantalan -taisteluissa vallitsi hirveä rytäkkä. ”Valvoimme kolme vuorokautta yhtä kyytiä. Sähkötin taaksepäin esikuntaan, että meidän pitää päästä nukkumaan, muuten emme jaksa hoitaa hommaa. Pyysin, että lähettäkää toiset tänne. Ja niin myös kävi.” ”Sanoin pojille – heitä oli kuusi -, että menkää telttoihin ja nukkukaa heti. Me ei tiietä yhtään, koska joudutaan takaisin”. Jalkanen itse ryömi perästä komentotelttaan, jonka keskellä oli pystytysmasto. ”Parin tunnin perästä jokin herätti minut, en tiedä mikä. Puolitajuisena käskin pojat mukaan. Lähdimme pyörillä ajamaan huoltoportaaseen eli töpinään. Emme päässeet kuin puoli kilometriä, kun alkoi vihollisen hirveä tykistökeskitys.” Yksi kranaatti osui komentoteltan keskisalkoon. ” Se tappoi kaikki teltassa olijat, paitsi yhden.” ”Silloin tiesin, että Luojalla on halu ohjata. Minun pitää tehdä jotakin hyvää, vaikka en vielä silloin tiennyt mitä. Henkiset käsitteet tulivat yhdellä iskulla selviksi.” Niin alkoi Jalkasen ura ihmisten auttajana periaatetasolla. Käytännön työhön hän kasvoi vähitellen.
Millainen auttaja hän on? Jalkasen sukujuuret ovat Savossa, Rautalammilla, ja sen vuoksi hänen puheestaan vastuu siirtyy kuulijalle. ”Aloin nähdä näkymättömän puolen asioita, joita ei yleisesti lainkaan esitetty”, hän kertoo. Kansanedustajanakin toiminut Mauno Pohjonen opetti Jalkaselle 1950-luvulla varvun käytön, ja sen avulla Jalkanen oppi löytämään vesisuonia ja havaitsemaan kasvien bioenergiakentät. Myöhemmin hänelle selvisi, että ihmisellä on myös henkinen kenttä. ”Jos on tavallinen valurautaihminen, henkinen kenttä on 170 senttiä. Kenttä voi kuitenkin kasvaa aivan rajattomasti moneen sataan metriin. Joillakin se on 10 000 metriä, jopa 100 000 metriä. Valurautaihminen ei välitä Jeesuksesta, vaan pilkkaa häntä”, Jalkanen toteaa. Hän piti 1993 Valamon kansanopistossa bioenergiakurssin. Arkkipiispa Johannes tuomitsi opetuksen ortodoksisen hengen ja perinteen vastaisena.
Jalkanen hoiti työvuosinaan luterilaisessa seurakunnassa luottamustehtäviä, ja hän pitää kirkon väkeä ystävinään. Oppikeskusteluihin ei ehkä löydy yhteistä juonta, koska Jalkanen uskoo jälleensyntymiseen. Esko Jalkanen – Luonnonvoimat Yhdistys on kouluttanut puheenjohtajansa vetämillä kursseilla noin 800 jäsentä hengellisiksi auttajiksi. Perusopetuksen aikana he ovat oppineet mittaamaan biokenttiä ja luonnonvärähtelyä. ”Minä olen koko tämän jutun kehittänyt tai minun kauttani se on kehitetty. Lopputulos on, että minulle on annettu käsittämättömän suuri henkinen kenttä.” ”Kykenen puhdistamaan valtakunnan kokoisia alueita yhdellä käskyllä. Kaikkien voimien takana on Jumalan pyhä henki”. Jalkanen sanoo, että hänen on ”ehdoton pakko tehdä, mitä käsketään”. Ilman hengen voimia hän arvelee osaavansa korkeintaan soittaa huuliharppua.