Takaisin edelliselle sivulle

Voima-aineiden "puhdistumisreaktioista"

Kysymys:

Olen käyttänyt noin viikon verran Lapin Voima-ainetta, Koivuntuhkaa ja basilikan puristenestettä ohjeiden mukaisesti.

Onko tyypillistä, että voima-aineet aiheuttavat homeopaattisten tuotteiden tapaan alkuvaiheessa ns. elimistön puhdistumisreaktioita eli jotkut oireet tilapäisesti pahenevat? Olen ollut tavanomaista tukkoisempi, öisin yskittää ja silmät rähmivät. Myös polvissa on ollut jotain hieman kummallisia tuntemuksia ja hajuaistini on selvästi herkistynyt.

Em. oireet eivät mitenkään pelota tai huolestuta ja itse olen pitänyt niitä nimenomaan puhdistumisreaktioina. Kotinikin on puhdistettu maasäteilystä ja maanläheisistä vainajista kuntoutuksenne kautta, joten nekään eivät kaiketi aiheuta mitään ylimääräisiä oireita.

Myös koiralleni olen antanut koivuntuhkaa ja basilika-puristenestettä ja hyvin näyttää maistuvan!

Janette
12.2.2012 17:40

Vastaus:

Samoja Lapin voima-aineita sisältäväiä tuotteita ei kannata ottaa samanaikaisesti. Jos ottaa Lapin tuhkaa, eikä kannata ottaa Lapin voima-ainetta, koska tuote se sisältää myös tuhkaa. Jos ottaa Lapin voima-ainetta ei kannata ottaa Basilikan puristetippoja, koska se sisältää myös Basilikan puristetippoja. Jos on hiven- ja alkuainevajetta, se hoidetaan ensin kuntoon joko Lapin voima-aineella, Lapin tuhkalla tai siitä valmistetulla Tuhkavedellä (herkille ja suolisto- ja nivelvaivaivaisille). Loppuun palaneet aloittavat hiven- ja alkuainetäydennyksen kuitenkin Tervahunajalla, koska heillä kaikki muu menee kehon läpi, mutta Tervahunaja ilmeytyy jo suun limakalvoilta.

Tuhkatuotteet poistavat kehosta myrkyllisiä aineita, korjaavat ph-tasapainon ja täydentävät hiven- ja alkuainevarannon. Tuotteita otetaan vain veitsenkärjellinen tai pari tippaa tai herneellinen, joten tuo sinänsä ei vaikuta kehoon, vaan se vain aktivoi kehon toiminnot, että keho voi itse itsensä parantaa. Jos äidin sängyssä oleskelee tai nukkuu ajoittain esim. tarhassa käyvä pikkulapsi, häneltä saa herkästi tarttuvan silmätulehduksen, joka tarttuu ihan tyynynkin kautta. Silloin tarvitaan antibioottisalvaa silmätulehduksen korjaamiseksi. Yskä tms. oireet viittavaat virustautiin tai kuivaan huoneilmaan, joka herkkiä rasittaa erityisesti talvella.

Tiina Lindholm
13.2.2012 10:45

logo

Sinun kysymyksesi?

Kysy Esko Jalkanen – Luonnonvoimat Yhdistys ry:stä, sen toiminnasta ja Esko Jalkasen (1921-2007) yliaistillisista tutkimuksista.  Oman kysymyksen voit esittää kysymyslomakkeella.  Kysymyksiin vastaa toiminnanjohtaja Tiina Lindholm, joka on Esko Jalkasen työnsä jatkajaksi nimeämä henkilö.