Unettomuus kiusaa - Löytyykö apua?
Sielun Peili 7/2011 - Tiina Lindholm
Hätä ei lue lakia ajattelee moni unettomuudesta kärsivä ja samalla miettii, löytyisikö virallisten tieteiden ulkopuolelta jotakin selitystä ongelmalle, jonka lääketiede useimmiten joutuu ratkaisemaan pelkkien unilääkkeiden avulla.
Kolmiulotteisesti tajuavana olentona ihminen ymmärtää huonosti useampiulotteisia maailmoja ja siten myös itseään. Henkinen tie saattaa olla kuitenkin ainoa todellinen tutkimuksen tie siinäkin tapauksessa, että se hyväksytään vasta kaukana tulevaisuudessa.
Unettomuus vaikuttaa elämänlaatuun ja ihmissuhteisiin
Unettomuus voidaan tunnistaa nukahtamisvaikeuksista, unen katkonaisuudesta tai varhaisista aamuyöllisistä heräämisistä. Unettomuudesta kärsii tutkimusten mukaan jopa joka viides suomalainen. Univaikeudet voivat olla väliaikaisia tai jatkuvia. Pitkään jatkuneet univaikeudet vaativat usein tarkempia lääketieteellisiä selvityksiä sairauksien poissulkemiseksi. Monet ovat syntymästään asti herkkäunisia. Iällä on myös merkitystä, sillä iän myötä unen tarve vähenee.
Elämän laaja kirjo erilaisine voimakkaine tunnetiloineen, työpaineineen ja stresseineen johtaa helposti nukahtamis- ja uniongelmiin. Masentuneetkin kärsivät unettomuudesta kuten myös vaihdevuosivaivojen kanssa painiskelevat. Saman ongelman kohtaavat myös vuorotyöntekijät ja lentomatkustajat. Moni saa onneksi helpotusta rajoittamalla liiallista kahvin, teen, alkoholin, kolajuomien tai muiden nautintoaineiden käyttöä. Unettomuuden takaa ei aina kuitenkaan löydy elimellisiä sairauksia tai muuta tieteellistä selitystä.
Koska unettomuus aiheuttaa niin väsymystä, ärtymystä, muistihäiriöitä kuin keskittymiskyvyn puutettakin, on sillä selvät vaikutukset vaivasta kärsivän koko elämänlaatuun ja ihmissuhteisiinkin. Yleistä on kuitenkin, että unettomuuden pyörästä on vaikea päästä ulos - erilaisista terapioista, unilaboratoriotutkimuksista ja unilääkkeistäkin huolimatta ja joskus ehkä juuri unilääkkeidenkin takia. Onko ihminen pelkkää luuta, nahkaa ja lihaa, vai onko ihmisen olemus enemmän kuin mitä silmämme pystyvät näkemään?
Ihmisellä on viisi kehoa
Yliaistillisesti katsottuna ihmisen olemus rakentuu viidestä päällekkäin olevasta kehosta. Fyysisen kehon lisäksi ihmisellä on siten eetteri-, astraali-, mentaali- ja kausaalikehot. Fyysisen kehon tiedämme, koska näemme sen silmillämme. Sitä ylläpitää sen oma vastakappale, eetterikeho. Eetterikehon tärkeänä tehtävänä on välittää yhteyksiä astraalikehosta fyysiseen kehoon. Ihmisen tunne-elämä tapahtuu juuri astraalikehossa. Siksi sitä kutsutaan myös tunnekehoksi. Selvänäköiselle henkilölle tämä näkyy voimakkaina värienmuutoksina tässä olemuspuolessa. Ihmisen fyysinen keho ja eetterikeho tarvitsevat lepoa. Siksi uni on tarpeen. Näissä kehoissa tapahtuu palautumista päivän rasituksista. Hyvin nukuttu yö antaa herääjän aamuun miellyttävän voiman tunteen. Mitä sitten henkisin silmin nähtynä tapahtuu, kun ihminen nukahtaa?
Nukahtaessa matkaa tehdään astraalikehossa
Astraalikeho on fyysisestä kehosta irrallinen ihmisen osa. Henkilön nukahtaessa astraalikeho irtoaa fyysisestä ruumiista, joka jää lepoon eetteriruumiinsa kanssa. Myös valveilla ollessaan ihminen voi tietoisesti tai tietämättään vaeltaa astraalitasolla. Astraalikehossa ihminen voi liikkua missä tahansa ja liikkuukin, mutta tavallisesti hän ei tiedä siitä mitään. Tämä johtuu siitä, ettei astraalikehoon liity muistia. Joillakin henkisesti kehittyneillä henkilöillä astraalikeho voi tehdä yön aikana pitkiä matkoja. Niistä voi syntyä vahvoja uniakin. Kun muistieetteriä on silloin matkoilla tietoisesti mukana, sanoma alkaa saapua fyysiseen kehoon.
Kun aamulla herätään, astraalikeho palaa fyysiseen kehoon ja taas uusi päivä voi alkaa. Jos ihminen ei heräisi aamulla tai kun kuolemanhetki koittaisi, hän jatkaisi olemassaoloaan astraalikehossaan. Muutaman vuosikymmenen kuluttua astraalikehostakin olisi luovuttava ja matkaa jatkettaisiin mentaali- eli älykehossa, jolloin alkaisi jumalainen taivaselämä. Tämäkin keho kuitenkin sammuisi aikanaan, noin sadan vuoden kuluttua ja sitten vaelluksen tehnyt persoona lakkaisi olemasta ja jäljelle jäisi vain kausaali- eli syykeho. Se on elämästä toiseen siirtyvä olemuspuoli, johon kiteytyy jokaisesta elämästä kaikki myönteinen eli kaikki hyvät teot. Jälleensyntymisten ketju katkeaa vasta sitten, kun on saavutettu riittävän korkea henkisen kehityksen taso. Jälleensyntymisen mahdollisuuteen ja ihmisen olemuksen moninaisuuteen uskoo noin puolet ihmiskunnasta Esko Jalkasen tutkimusten mukaan.
Unettomuudella on sanoma
Aila Norlamo mainitsee, että unettomuus ja nukahtamisvaikeudet viestittävät meille aina jotakin. Nukahtaminen vaatii perusluottamusta, kykyä hellittää kontrollista ja aktiivisuudesta sekä kykyä antautua tuntemattoman huomaan. Tämä on joka kerta ”pieni kuolema”. Unessa nousevat esille ne alueet, jotka on päivällä tungettu alitajuntaan. Jokaisella, jolla on nukahtamisvaikeuksia, on tavallisesti myös ongelmia kuoleman suhteen, koska hän ei tahdo tai osaa hellittää. Päätä päivä tietoisesti, Norlamo vielä lisää ja kehottaa antautumaan tietoisesti yön hoivaan. Katso, mitä sieltä on sinulle tulossa. Opi tuntemaan myös tämä puoli elämästä, hyväksy se ja yhdy siihen tietoisesti. Älä vielä ajattele huomista päivää, se pitää huolen itsestään. Luota!
Säteilyt vaikuttavat koko luomakuntaan
Kurkistus luontoon ja sen salaisiin voimiin, auttaa ymmärtämään luonnon lainalaisuuksia, joiden vaikutuspiirissä ovat niin kasvit, eläimet kuin ihmisetkin. Silloin kuvaan astuvat luonnon vahvat näkymättömät energiaverkostot, joista tunnetuin vaikuttaja on G- eli maasäteily.
Luonto tarvitsee G-säteilyä. Esimerkiksi havupuut menestyvät parhaiten säteilyristeyksissä tai ainakin säteilylinjalla. G-säteilyllä on siten huomattava merkitys metsän kasvulle. Sitä ei kuitenkaan osata käyttää hyväksi metsiä uudistettaessa. Lehtipuut valitsevat kasvupaikkansa linjojen välistä, eivätkä ne siten marjapensaiden tavoin pidä ollenkaan maasäteilystä. Magneettisten pääilmansuuntien suunnassa kulkevat G-linjat on helppo havaita, koska myös muurahaisten polut noudattavat niitä. Muurahainen käyttää ravinnokseen kaikkia luonnossa esiintyviä eläviä olentoja, joihin se pääsee käsiksi. Kuitenkin näistä saatava ravinto edustaa vain 15 % muurahaisen päivittäisestä tarpeesta. Niistä saatava bioenergia antaa muurahaiselle kolmanneksen sen bioenergiatarpeesta, puolet tarpeesta tyydyttyy maasäteilystä. Muurahaisten lisäksi on muitakin eläimiä, jotka poikkeuksellisesti hyötyvät maasäteilyn voimasta.
Ihmiselle maasäteily on haitallista
Herkät ihmiset kärsivät kovasti maasäteilyn vaikutuksista ja siksi se aiheuttaa monille unettomuutta ja paljon vakavampiakin ongelmia. Maapallon säteilyverkostoista on tietoja ihmiskunnan kaukaisesta menneisyydestä asti, vaikka maasäteilyä tiede ei tunnusta vieläkään. Tiedemiehet ovat kuitenkin näihin päiviin saakka tehneet kaikkensa raivatakseen ihmisten ajatuksista kiinnostuksen näkymättömiin energiaverkostoihin, joiden voima on elinehto niin monelle puulle kuin eläimellekin. Ihmiselle tämä energiaverkosto on haitallinen. Tämä on käynyt selvästi esille niissä tilanteissa, joissa vuoteen siirto säteilylinjalta on palauttanut levollisen yöunen ja tehnyt terveeksi ihmisen, joka säteilylinjalla pitkään nukuttuaan on sairastunut. Unettomuudesta kärsiviä kohtaan itsekin kaikilla messuilla ja jokapäiväisiä avunpyyntöjä asian suhteen tulee runsaasti. Siten ongelma on varsin yleinen.
Säteilyn vaarallisuus voidaan määritellä esim. heilurilla, varvulla tai muulla lailla yliaistillisesti. Mitä kiihkeämmin esim. heiluri pyörii, sitä vaarallisempi on tutkittava kohde. Mikäli heiluri erään luokituksen mukaan pyörähtää paikalla 300 kertaa, kyseessä on hyvin vaarallinen, syöpäsairauksia kehittävä paikka. Kuitenkin ennen kuin vahva maasäteilylinja sairastuttaa vakavasti, se aiheuttaa unettomuutta, särkyjä, kipuja, erilaisia tulehduksia, sydämentykytyksiä tai nivelvaivoja.
Monessa talossa vuode on ollut samassa paikassa sukupolvesta toiseen. Jos siinä edellinen nukkuja on parikymmentä vuotta viettänyt yönsä ja sairastunut syöpään, aivan varmasti seuraavakin asukas alkaa pian menettää terveyttään, ellei etsi talosta toista paikkaa vuoteelleen, muistutti Esko Jalkanenkin aikoinaan.
Vaikka maasäteilylinjojen säteilyvoima olisi heikko, niiden vaikutus saattaa olla hyvinkin tuhoisa nykyajan heikkokuntoiselle ihmiselle. Esko Jalkasen suorittamien yliaistillisten tutkimusten mukaan erään terveyskeskuksen potilaista 43:a prosenttia vaivasi maasäteily. Omien yliaistillisten tutkimusteni mukaan tällä hetkellä Suomen kaikkien terveyskeskusten potilaista 55 prosenttia kärsii eriasteisista maasäteilyn aiheuttamista vaivoista ja sairauksista. Tämä kertoo sen, että kuluneiden parin vuosikymmen aikana ihmisten suojaus on entisestään heikentynyt.
Nykyteknologia rasittaa herkkää kehoa
Myös erilaiset luonnon ulkopuolelta tulevat säteilyt kuluttavat ihmisen hiven- ja alkuainetasapainoa, samalla vähentäen ihmisen näkymättömän eetterikehon toimintakapasiteettia. Siten kodin sähkölaitteiden sähkömagneettiset kentät ja kännyköiden, kännykkätukiasemien, langattomien puhelinten ja laajakaistojen sekä tutkien rasitukset mikro- ja muine säteilyineen tuovat monelle herkälle keholle rasitteita ja liikaa hermostoa ärsyttäviä kiihokkeita, joiden seurauksena unensaanti vaikeutuu ja kehoon tulee hivenainepuutoksia.
Vihjeitä säteilyiltä suojautumiseen
Voimakkaasti kehittyvä tietotekniikka erilaisine enemmän tai vähemmän vaikuttavine säteilyhaittoineen on tullut jäädäkseen. Itse voimme omalta osaltamme miettiä, voimmeko jollakin lailla omassa elämässämme rajoittaa esim. kännykän tai tietokoneen käyttöä.
Paras suoja esim. kännykän haittoja vastaan on se, ettei kännykkää ollenkaan käytetä. Tämä on kuitenkin nykymaailmassa lähes mahdotonta, joten seuraavaksi paras vaihtoehto on, että kännykkää käytetään mahdollisimman vähän ja että ei puhuta yli minuutin mittaisia puheluita. Esko Jalkasen mukaan, jos puhutaan yli puoli tuntia päivässä ja vielä yli minuutin mittaisia puheluita, sairausluku, jonka tulisi näyttää terveyden tilassa arvoa 10, laskee viiden vuoden aikana kympistä kolmeen vain kännykän käytön ansiosta. Häiriöitä syntyy pään alueen verenkiertoon. Älä siis koskaan esim. nuku siten, että kännykkäsi olisi yöpöydälläsi aivan pääsi vieressä!
Kännykän käyttöhaittoja voi myös pienentää, kun käyttää puhelun aikana kaiutinta tai hands free-laitetta. Nyt on jo raportoitu erilaisia kännyköistä johtuvia häiriöitä, oireita ja sairauksia, kuten esim. unihäiriöt, väsymys, levottomuus, yliaktiivisuus, uupumus, depressio, lihasjännitys, puutuminen, kuulo- ja muistihäiriöt, syöpä, aivokasvaimet ja näköongelmat. Kannattaa vierailla www.sahkoailmassa.fi sivustolla, jossa voi tutustua matkapuhelinteknologiasta ja sen haitoista kertovaan kirjaan sekä hankkia Brain Saver- handsfree-laitteen, jossa ääni kulkee muoviputkea pitkin eikä aiheuta siten korvan ihoalueen kudosten lämpenemistä. Myös tietokoneen käytön rajoituksilla voi kukin itse vähentää eetterikehoon tulevaa sähkömagneettista rasitusta.
Jotta herkkä ihminen kestäisi haitalliset säteilyt ja teknologian mukana tuomat rasitteet olisi erittäin tärkeää pitää huolta kehon suojauksesta, jotta keho saisi kaikki sen tarvitsemat hiven- ja alkuaineet mahdollisimman luonnonmukaisessa muodossa. Tähän ratkaisuksi löytyy esim. Lapin koivuntuhka. Oikein herkkien, jo nivel- ja suolistovaivoista kärsivien kannattaa täydentää mahdollinen vaje Lapin tuhkasta ja lähdevedestä valmistetulla Tuhkavedellä.
Jalkaselle kuten minulle ja oppilaillenikin on annettu mahdollisuus poistaa eli dematerialisoida haitallinen maasäteily henkisellä voimalla. Siten velvollisuutemme on auttaa ihmisiä elämään nykyistä terveempinä ja toimintakykyisempinä ja saavuttamaan henkiselle kehitykselle arvokkaan viisaan vanhuuden, joka saattaa jäädä kokematta, kun ihminen kuolee ennen aikojaan ja syistä, jotka ovat poistettavissa.
Maasäteilyn todellisuus?
Maasäteilyä on useammanlaatuista. Ihmistä kiinnostavat lähinnä ne säteilyn lajit, jotka vaikuttavat terveyteen. Tällöin puhutaan usein ns. vesisuonisäteilystä. Maasäteilyn perusverkon muodostaa kuitenkin edellä esitetty G-säteily, jonka tunnuskirjain tulee palloa merkitsevästä sanasta ”globus”. Tämä säteily kattaa koko maapallon. Vesisuonisäteily on veden liikkeestä aiheutuvan staattisen sähkön sitomaa G-säteilyenergiaa. Oikeastaan ei pitäisi puhua vesisuonista, sillä vesi liikkuu maassa vaihtelevan levyisinä vyöhykkeinä. Nämä vyöhykkeet harvoin osuvat sängyn kohdalle.
Maapallon energiaverkosto on siten todellisuutta siitä kokemuksen saaneille sekä heille, jotka voivat yliaistillisesti näitä asioita tutkia. Muistan hyvin Jyväskylän hyvinvointimessuilla tapaamani rouvan, joka oli yliaistillisten tutkimusteni mukaan loppuun palaneen tilassa eli hänen hiven- ja alkuainevarantonsa oli vain 5 % ja bioenergiakenttänsä 3 cm. Kun lähdin tutkimaan tilaan johtanutta syytä, tutkimukseni suuntautuivat kodin energioihin. Hänen sänkynsä kohdalta löysin erittäin vahvan maasäteilylinjan, jonka kohdalla heiluri olisi pyörähtänyt 300 kertaa tai varvun lukema olisi näyttänyt lukua 9. Kerroin hänelle, että hän oli maasäteilyn uhri ja että, tuo sängynpaikka oli hengenvaarallinen. Mainitsin myös, että se on syöpäpaikka. Rouva sanoi, että hän uskoo tuon kaiken, sillä hänellä on jo syöpä, jota on lääketieteen piirissä hoidettukin. Niinpä sitten heti poistin henkisesti hänen kotoaan haitallisen maasäteilyn ja ohjasin häntä käyttämään Lapin koivuntuhkaa ja Kalevalaista voima-ainetta. Sänkyä ei tarvinnut siirtää ja unettomat yöunet muuttuisivat hivenainevarannon kasvun myötä jälleen täysipainoisiksi. Siten tietoa on saatavilla, missä ja miten voimakas G-säteilylinja on ja sen haitallinen vaikutus terveydelle voidaan poistaa eli dematerialisoida. G-säteilyä ei voi nähdä ja sen johdannaiset toimivat eetterialueella. Sen värähtelyt asettuvat näkyvän valon ja ultraviolettisäteilyn väliin.
Kännyköiden ja niiden tukiasemien sekä langattomien laajakaistojen ja tutkien mikroaaltosäteilyt voidaan helposti todentaa ja mitata vaikkapa helppokäyttöisellä radiotaajuusmittarilla. Suurelle joukolle ihmisistä maasäteily jää kuitenkin asiaksi, jonka olemassaoloon he eivät usko, vaikka he näkisivät varvun taipuvan tai heilurin pyörivän säteilylinjalla. Kunnioitamme kuitenkin myös heidänkin näkökulmaansa. Jokainen meistä joutuu itse rakentamaan oman totuutensa, eikä siksi kaikista asioista kannata aina kiistellä. Yhdyn mielelläni erään viisaan tokaisuun, että joskus on parempi olla onnellinen kuin aina oikeassa.

Teksti: Tiina Lindholm, THM
Artikkeli on julkaistu Sielun Peili -lehdessä 7/2011
| Liite | Koko |
|---|---|
| Tiina Lindholm: Unettomuus kiusaa - Löytyykö apua? (PDF) | 200.38 Kt |
