Takaisin edelliselle sivulle

Maanläheiset vainajat, pahat silmät ja kummitukset

Sielun Peili 6/2010 / Merja Kiviluoma

Monilla ihmisillä on yliluonnollisia tai -aistillisia kokemuksia. Usein näitä asioita ei uskalleta tuoda esille, koska ympäristö ei aina suhtaudu niihin myötämielisesti.

Tiina Lindholm on paljonkin tekemisissä erilaisten henkisten ilmiöiden parissa. Maanläheisten vainajien kohdalla kyse ei hänen mukaansa ole rauhallisista vainajista, vaan rauhattomista vaeltajista.

– Kyse on sellaisista henkilöistä, jotka ovat kuolleet tapaturmaisesti, esimerkiksi liikenneonnettomuuden, hukkumisen, ampumisen tai itsemurhan seurauksena.

Maanläheiset vainajat eivät ymmärrä, mitä heille on tapahtunut eivätkä näin pääse omin avuin eteenpäin.

Maanläheinen vainaja etsii apua.

– Jos maanläheinen vainaja näkee esimerkiksi auttamiseen omistautuneen terapeutin, hän hakeutuu parantajan lähelle.

– Vainaja tunnistaa valon ja rakkauden ja luulee terapeuttia taivaaksi. Usein vainaja kuitenkin syö terapeutin hivenainevarantoja eikä terapeutti tiedä, miksi hän väsyy. Terapeutti voi tulla puolikuntoiseksi, ja tällöin hänen elämänvoimakenttänsä menee kasaan.

Tässä kohden terapeutti voi auttaa vainajaa. Hän voi pyytää korkeaa enkeliä eli vainajien paimenta viemään vainajan valoon. 

Kun ihminen ajattelee, syntyy aina ajatuksien suuntaista energiaa. Ihminen ei siis edes ajattele yksin, vaan ajatuksilla on energeettinen muotonsa ja vaikutuksensa. Paljon ajatelluista ajatuksista syntyvät ajatuskeskittymät.

– Jos ajatukset ovat myönteisiä, ne luovat sen mukaista energiaa. Hyvä ajatus lähtee toteuttamaan itseään energiatasolla. Jos ajatus on kielteinen, myös se lisää itseään, Tiina Lindholm huomauttaa.

Kielteisiä ajatuksia syntyy usein avioerotilanteissa ja muissa ihmisten välisissä ristiriidoissa.

– Ajatukset voivat olla vihaisia tai kateellisia, ja näin ne tulevat harmaiksi ja likaisiksi. Tämä harmaus kerääntyy astraalitasolle pallomaiseksi muodostelmaksi. Mikäli kielteistä ajatusta syntyy riittävästi, lähtee tämä ajatuskeskittymä tekemään kohteeseensa sen mukaista pahaa, Tiina Lindholm selvittää.

Ajatuskeskittymästä käytetään usein nimitystä paha silmä.

– Esimerkiksi monilla työpaikoilla on usein pahoja silmiä, jotka kylvävät riitaa ja kateutta. Sillä voi olla konkreettisia seurauksiaan jopa liiketoimintaan. Paha silmä voi ilmentyä myös esimerkiksi koneiden rikkoontumisena.

Vainajien näkeminen ei ole Tiina Lindholmille mitään uutta ja ihmeellistä, se kuuluu hänen arkipäiväänsä.

Kummitusten taustalla henkirikos

Maanläheisiä vainajia ja pahoja silmiä harvinaisempi ilmiö ovat kummitukset eli aaveet.

– Kummitukset eivät ole kovin yleisiä, joskin niitäkin on olemassa. Kummitusten taustalla on useimmiten henkirikos, sanoo Lindholm.

Henkilö, joka on tappanut toisen, luo uhriaan muistuttavan ajatusolennon eli kummituksen. Sen tarkoitus on varmistaa, ettei henkirikos paljastuisi.

Vanhat maalaistalot ovat tyypillisiä kummittelupaikkoja.

– Kummitukset pyrkivät ajamaan ihmisiä pois kyseiseltä paikalta, ettei henkirikoksen tekijä paljastuisi. Jos alueella aletaan ojittaa tai rakentaa, haamu yleensä aktivoituu. Kun outoa ilmiötä aletaan selvittää, usein paljastuu, että kyseisellä paikalla on tapahtunut murha, Lindholm selvittää.

Demoneja muinaisuudesta

Kristillisessä terminologiassa puhutaan usein demoneista. Tiina Lindholmin mukaan demonit tulevat hyvin kaukaa.

– Tällöin puhutaan miljardien vuosien kehitysvaiheista. Ennen maakautta maapallolla on vallinnut Saturnus-kausi, aurinkokausi ja kuukausi. Demonit ovat näiltä ajoilta ”luokalle jääneitä” olentoja, Lusifereita, joilla on kuitenkin jumalallinen tausta.

Demoninen paha energia kiinnittyy usein riippuvuuksista kärsiviin henkilöihin.

– Kun ihminen joutuu kielteisten energioiden pauloihin, esimerkiksi väärinkäyttämällä alkoholia tai huumeita, demonit saavat ihmisessä valtaa. Ne pystyvät astumaan ihmisen elämään ja kiusaamaan tätä. Seurauksena ihminen voi juoda yhä enemmän, joka taas vahvistaa muinaisen pahan vetämistä puoleensa.

Artikkeli on julkaistu Sielun Peili -lehdessä 6/2010

logo